sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Kiinalainen paistettu riisi


Ruokaa tulee 2 annosta. Valmistusaika 20 min.

3 kananmunaa
1,5 dl valkoista riisiä
250g pussi pakastevihanneksia
Mausteeksi ½ tl currya ja yrttimaustetta
1 rkl oliiviöljyä tai voita paistamiseen
2 rkl soijakastiketta

Tämä ruoka koostuu erittäin yksinkertaisista aineksista, mutta niiden käsitteleminen vaatii hieman taitoa. Aloita siitä, että laitat riisit kiehumaan normaalisti. Sitten paista munat pannulla tilkassa öljyä löysäksi munakokkeliksi. Älä paista munia aivan valmiiksi vaan jätä ne hieman pehmeiksi ja siirrä lautaselle pois pannulta. Lisää öljyä tai voita pannulle ja heitä siihen pakastevihannekset. Ajoita näiden ainesten paistaminen sillä tavalla, että riisi alkaa olla tässä vaiheessa melkein valmista. Riisiäkään ei tarvitse keittää aivan loppuun asti, sillä se paistetaan vielä pannulla. Anna pakastevihannesten hieman pehmetä ja kaada sen jälkeen kattilasta riisi niiden päälle. Sekoita vähän ja kaada sitten koko kasan päälle äsken tekemäsi munakokkeli. Sekoittele hyvin ja lisää mausteet. Annan ruoan paistua vielä hetki, että riisi ja muut ainekset hieman rapsakoituvat. Tässä vaiheessa mukaan voi vielä lisätä vähän vettä jos riisi tuntuu menevän liian kuivaksi. Kun ainekset saavat oikeanlaisen kypsymispisteen, niin tästä tulee oikein herkullinen ruoka.

Aika voi muuttua tuosta 20 minuutista riippuen mitä riisiä ja minkälaista pannua käytät. Vaatii hieman kokeilua, mutta tämä on kuitenkin sen verran yksinkertainen resepti, ettei se voi aivan pieleen mennä! Soijakastikkeen voi jättää pois jos sitä ei tule missään muussa ruoassa käytettyä, mutta se tuo mukavan kiinalaisen tuntuman. Tästä soijakastikkeesta ruokaan tulee myös suolaa, joten sitä ei sen lisäksi kannata lisätä, mutta voit laittaa silloin jos et käytä kastiketta. Maistelemaan vaan!

Ravintosisältö:
Kalorit: 461
Protsku: 20 g
Hiilarit: 57 g
Rasva: 17 g

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti